tiistai 24. marraskuuta 2015

Yhteistyö käynnistyy Minskissä

Suomen Yrittäjäopiston delegaatio vieraili 16.-18.11.2015 Valko-Venäjän pääkaupungissa Minskissä. Vierailun tarkoituksena oli keskustella yhteistyöstä Valko-Venäjän valtiollisen yliopiston Liiketalouden ja teknologiajohtamisen instituutin (IBMT BGU) kanssa. IBMT antaa yliopistona sekä tutkintoon johtavaa koulutusta kandidaatti-, maisteri- sekä MBA-ohjelmissa että järjestää työssäkäyville aikuisille lisä- ja täydennyskoulutusta.


Kuvassa neuvotteluihin osallistunut joukkio: IBMT:n ja Syon edustajia.
 IBMT:n edustajien kanssa keskusteltiin mahdollisuuksista, jotka tarjoaisivat maiden välille yrittäjien verkostoja ja konkreettisia kumppanuuksia. Tapaamisessa aikana kävi ilmi, että SYON:n ja IBMT:n toimintatavat ja tavoitteet pk-yrittäjyyden edistämisen suhteen ovat samansuuntaisia. Maiden pienyrittäjien verkottaminen käytännön tasolla esimerkiksi tutustumismatkojen avulla voi luoda pitkäaikaisia liikesuhteita. Lisäksi yrittäjien välinen kokemusten vaihto ja toisen maan käytäntöihin perehtyminen antaa uusia ideoita omaa toimintaa varten.

Tapaamisessa allekirjoitettiin SYO:n ja IBMT:n välinen yleinen yhteistyösopimus.
Sopimuksen allekirjoituksen jälkeen kättelemässä IBMT:n johtaja Vladimir Apanasovich ja Suomen Yrittäjäopiston rehtori Ylermi Försti.

Vaikka matka oli lyhyt ja ytimekäs, ehdittiin lyhyesti nähdä myös n. 1,9 miljoonan asukkaan Minskiä. Sää vierailuajankohtana ei ollenkaan poikennut suomalaisesta säästä – sadetta, pilvistä, harmautta ja koleaa. Mutta sehän ei haitannut, koska valkovenäläisten kumppanien vieraanvaraisuus ja ystävällisyys lämmittivät ja saivat sisäisen auringon paistamaan. Tamperelaiselle paikka olisi varmaan ruoan puolesta oikein kotoisa, yhtenä paikallisena ruokana tarjottiin perinteistä mustaamakkaraa.



Minskissä sää oli suomalaiselle tutun sateinen ja kolea.

Minskissä tarjoiltiin paikallisena perinneruokana mustaamakkaraa.