keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Kirjeitä kotiin vol 3, Jyrin Bremenin opintomatka



Terve kotiväki


 

Ensimmäinen päivä saksassa takana. Tänään tutustuimme kahteen eri maitotilaan, joista toisessa oli myös biokaasulaitos.

Biokaasulaitos olikin todella mielenkiintoinen, kun se oli vähän pienemmän mittakaavan laitos. Ja isäntä osasi kertoa siitä hyvin.



Opimme paljon uutta ja saimme myös paljon tietoa saksalaisesta maataloudesta. Taas kerran tuotantorakennukset ja maidontuottaminen tuntui todella yksinkertaiselta. Oli toimivat ja yksinkertaiset tilat. 


Edelleenkin Suomessa rakennetaan mielestäni liian massiivisia navetoita. Vaikka toisaalta siihen on iso syy se, että suomessa on pitkä ja kylmä talvi. Jota täällä ei ole. Toisella tilalla korjattiin vielä rehua. Neljännen kerran tällä kaudella.

 

Reissu on sujunut tähänasti oikein hienosti. Ja meillä on hyvä porukka, jonka kanssa vaihtaa ajatuksia. Huomenna päästään sitten oikein tiloille katsomaan.että miten helppoa se elukoitten hoitaminen täällä nyt sitten tosiaan on, vai onko?

 

Pärjäillään. Moi

 

Jyri



Jyri on yrittäjän ammattitutkintoa Maatilayrittäjän liiketoimintavalmennuksen kautta suorittava maatilayrittäjä.




 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti