keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Kirjeitä kotiin vol 2, Aleksin Bremenin opintomatka


Morjens kotiväelle! 




Ensimmäinen yö Saksan maalla vietetty. Verdenin hotelli Thöles yllätti positiivisesti jättihuoneillaan, siisteydellään ja hyvällä aamupalalla.
Aamupalan jälkeen paikallinen matkamme koordinoija Minna Potthast tuli miehensä kanssa hakemaan meitä ensimmäiselle vierailukohteelle Carsten Lindhorstin tilalle. Tilalla on kolmen lypsyrobotin hoitama karja ja muutama vuosi sitten rakennettu biokaasulaitos. Matka meni mukavasti ihmetellessä Pohjois-Saksalaista maaseutua ja rupatellessa mukavia.


Tilalle saavuttiin ajoissa ja ensimmäiseksi kaikkien huomio kiinnittyi päärakennuksen ikään ja hienoon ulkoasuun. Pienen odottelun jälkeen lähdimme Carstenin johdolla kiertämään tiluksia.


Ensimmäinen kohde oli tilan vanha navetta, jonka nurkasta ei edes meinannut erottaa lypsyrobottia. Suomen robottinavetoiden palatsimaisuuteen tottumisesta ei juurikaan ollut havaintoa. 😉 Biokaasulaitos sijaitsi uuden ja vanhan navetan välissä. Molempien navettojen lietelanta pumpataan kaasulaitokseen maanalaisia putkia pitkin. Kaasulaitoksen toiminnasta oli mielenkiintoista kuulla ja Carsten sai varmasti kaikkien myötätunnon kertoessaan pohjavesialueen tuomista lisävaatimuksista. Uudemmassa navetassa toimi kaksi lelyn A2 lypsyrobottia ja senkin kevytrakenteisuus pisti kovasti silmään. Eipä täällä hirveästi tarvi lumikuormasta huolehtia. 


Kierroksen ollessa loppuvaiheessa Carstenin äiti tuli paikalle ja juttu siirtyi kuin huomaamatta Suomen ja Saksan sukupolvenvaihdosten vertailuun. Carstenin tilalta jatkoimme lounaalle paikalliseen ravintolaan.
Lounaan jälkeen siirryimme Iinan tilalle jossa oli käytössä kolme uudempaa A4 lypsyrobottia. Tälläkin tilalla yksi robotti lypsi vanhassa navetassa ja kaksi uudemmassa muutaman vuoden vanhassa hallissa. Iinan tila oli hyvin hoidettu ja erittäin viihtyisän oloinen.



Nyt ollaankin sitten jo hotellilla odottelemassa lähtöä illanviettoon Hotel zur Lindenin takkahuoneeseen.






Terveisin

Aleksi






Aleksi on SYOagrin opiskelija, joka kouluttautuu Maatilan johtamisvalmennuksessa kohti yritysjohtamisen erkoisammattitutkintoa


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti